Vilpittömyyttä ei tarvita Etelä-Koreassa, joka vastaa ystävällisyyteen kostolla. 2020/12/16
Sinun pitäisi tilata lukea hänen artikkeleitaan. Tämä lehti todistaa, että se kannattaa. 30. marraskuuta 2020
Themis, kuukausittain ilmestyvä aikakauslehti, jossa on eksklusiivista sisältöä, jota ei ole saatavilla kirjakaupoista, on ollut viimeaikainen tilausvalintani.
Ei olisi liioiteltua sanoa, että olin siellä lukemassa Masayuki Takayaman esseetä nimeltä ”Nippon Keisei”.
Hän on sodanjälkeisen maailman ainoa toimittaja.
Jos olette sitä mieltä, että tämä on totta, teidän pitäisi tilata hänen artikkelinsa.
Tämä artikkeli todistaa, että se on sen arvoista.
Tämän kuun numeron artikkeli, joka saapui tänään, on todella valaiseva.
Se on aitoa journalismia, joka laajentaa näkökulmaanne.
Olen ylpeä siitä, että teen työtä 120 miljoonan ihmisen eli 6,5 miljardin ihmisen hyväksi, ja Masayuki Takayama on yhtä ylpeä ja päättäväinen kuin minä.
Vilpittömyyttä ei tarvita Etelä-Koreassa, joka vastaa ystävällisyyteen kostolla.
Jos he aikovat pakottaa meidät kaunaansa, ajatelkaamme olympialaisia ilman korealaisia.
Itsenäisyyspäivä herättää kaunaa
Korea itsenäistyi Yhdysvalloista.
MacArthur olisi voinut valita minkä tahansa päivämäärän, mutta hän teki Koreasta tarkoituksella itsenäisen 15. elokuuta 1948, jolloin Japani antautui.
Kaikki, mitä tämä mies teki, oli salakavalaa, eikä hän yrittänyt peitellä rotuennakkoluulojaan ja kostonhaluaan.
Erinomainen esimerkki tästä on A-luokan sotarikollisten syytteeseen asettaminen keisari Showan syntymäpäivänä ja kuolemanrangaistuksen täytäntöönpano hänen majesteettinsa keisarin, joka oli kruununprinssi, syntymäpäivänä.
Etelä-Korean itsenäisyyspäivä osui samaan aikaan Japanin sodan päättymisen vuosipäivän kanssa, jotta eteläkorealaisia muistutettaisiin joka vuosi Japanin hallinnosta, herätettäisiin kaunaa heidän kansallisessa luonteessaan ja lietsottaisiin vihaa Japania kohtaan.
Korealaiset ovat langenneet tähän suunnitelmaan ja herättävät edelleen kohua uudella vihalla.
Ensimmäinen korealainen, joka sekosi kaunasta, oli ensimmäinen presidentti Syngman Rhee.
Hänen paluuseensa asti Japani huolehti niemimaasta.
Japani rakensi teitä ja rautateitä ja loi terveellisen ympäristön, kuten K-epidemian ehkäisytoimet, joista se on nyt ylpeä.
Japanin hävittyä sodan kenelläkään ei kuitenkaan ollut varaa tehdä enää rahaa.
Jopa 80 prosenttia kansallisomaisuudesta oli julkisessa ja yksityisessä omistuksessa olevaa Japanin jättämää omaisuutta.
Siinä tapauksessa pitäisi tehdä työtä, kuten japanilaiset opettivat, mutta Syngman Rhee ajatteli, aivan kuten ennen sotaa, vain kiristystä Japanille.
Hänen ajatuksenaan oli osallistua Japania vastaan järjestettävään rauhankonferenssiin liittoutuneiden valtojen jäsenenä ja kerätä rahaa sotakorvausten nimissä.
MacArthur kuitenkin torjui heidät sanomalla: ”Ette ole voittanut ettekä hävinnyt kansaa. Olette vain ihmisiä kolmansista maista.
Niinpä Syngman Rhee päätti kiristää Japania itse.
Syngman Rhee -linja perustettiin 8. helmikuuta 1951 laajentamalla Etelä-Korean aluevesiä ilman lupaa.
Tämän myötä he valtasivat Takeshiman, takavarikoivat kalastamaan tulleet japanilaiset kalastusalukset ja alkoivat pidättää niiden miehistöjä.
Tämän perusteella Syngman Rhee vieraili Japanissa seuraavan vuoden tammikuun 6. päivänä ja vaati Shigeru Yoshidaa maksamaan lunnaita kalastajamiehistöstä ja korvauksia siirtomaavallasta. Yoshida syytti Leetä törkeästä käytöksestä, ajoi hänet pois ja jopa kieltäytyi vierailusta Etelä-Koreaan vastineeksi presidentin vierailusta Japaniin.
Tästä suuttuneena Lee suoritti kalastusalusten täydellisen takavarikon, jossa pidätettiin 233 venettä ja 2 791 kalastajaa.
474 Japanissa asuvaa korealaista rikollista vapautettiin.
Pidätystilat olivat niin huonot, että viisi kalastusmiehistön jäsentä kuoli.
Kun Yoshida sai tietää tästä, hän raivostui.
Hän päätti ottaa ensimmäisen askeleen diplomaattisuhteiden katkaisemiseksi sulkemalla Korean Japanin lähetystön, tekemällä kostotoimia Japanissa laittomasti oleskelevien korealaisten pidätyksille ja eliminoimalla voimakeinoin korealaiset alukset, jotka olivat lähteneet kaappaamaan japanilaisia kalastusveneitä.
Japani ilmoitti asiasta Korean puolelle.
Syngman Rhee kauhistui, huusi Yhdysvaltoihin ja laati kiireesti Japanin ja Yhdysvaltojen sekä Korean välisen ystävyys- ja turvallisuussopimuksen, joka pakotti Yhdysvallat pitämään Japanin kurissa.
Yoshidan korvannut Ichiro Hatoyaman kabinetti oli epäpätevä ja keskittyi ystävyyteen.
Koska hän uskoi, että oli tärkeää ottaa toinen maa huomioon, hän perui Yoshidan kovan linjan politiikan ja hyväksyi Etelä-Korean keskinäisen vankienvaihtosopimuksen.
Se oli yksipuolinen myönnytys Japanille, jossa eteläkorealaiset vapauttivat vangitut japanilaiset kalastajat, kun taas japanilainen osapuoli vapautti kaikki Omuran pidätyskeskuksessa tällä hetkellä vangittuina olevat salakuljetetut korealaiset ja 474 korealaista zainichi-rikollista, jotka istuvat vankilassa murhasta ja muista rikoksista ja joilla on lupa jäädä Japaniin.
Japanin osapuoli ei ainoastaan hyväksynyt tätä, vaan lisäsi myös vastineeksi luopumisen kaikesta niemimaalle jääneestä kansallis- ja yksityisomaisuudesta.
Rahaa oli tuolloin 7 biljoonaa jeniä.
Summa riitti maan perustamiseen ja oli merkittävämpi kuin Israelin valtiontalous sen perustamishetkellä.
Etelä-Koreasta tuli yhtäkkiä vauras kansakunta.
Etelä-Korea, joka oli tehnyt niin epäreilua voittoa, tarvitsi vielä tyydytystä.
Park Chung-heellä, josta tuli presidentti 1960-luvulla, oli luontainen lahjakkuus käyttää hyväkseen japanilaisten hyväntahtoisuutta.
Japanilaisten ystävällisyyden ansiosta hän pääsi peruskoulusta normaalikouluun ilmaiseksi.
Se riitti hänelle, mutta kun hän täytti 30 vuotta, hän haki verissä päin sotilasakatemiaan.
Japanilaiset ovat heikkoja tällaista väärää innostusta vastaan.
Japania huijattiin täysin ja se otti heidät Mantsurian sotilasakatemiaan.
Kun hänestä tuli Korean sodan jälkeen presidentti, hän osoitti japanilaiset manööveritaitonsa täysillä.
Tuolloin Japani kieltäytyi aseistautumasta uudelleen Yhdysvaltojen tekemän perustuslain nojalla eikä edes tehnyt yhteistyötä Vietnamin sodassa.
Silloin Park ilmoitti lähettävänsä 300 000 eteläkorealaista sotilasta ”Japanin puolesta” toivoen saavansa apua Yhdysvalloilta ja samalla saavansa Japanilta korvauksia.
Japanissa asuville korealaisille myönnettävä hyvinvointiavustus ja verovapautus.
Niinpä Reischauer ajoi Japanin ja Korean välistä sopimusta, joka pakotti Japanin maksamaan 500 miljoonaa dollaria, minkä jälkeen japanilaiset toteuttivat ”Han-joen ihmeen” teräksenvalmistuksesta laivanrakennukseen ja voimalaitoksiin.
Tämän jälkeen Japani jatkoi myötätunnon osoittamista Etelä-Koreaa kohtaan.
Japani antoi Roh Tae-woolle Kim Hyon-huin, korealaisen suihkupommittajan, jonka Japanin suurlähetystön henkilökunta oli vanginnut Bahrainissa.
Hän antoi Pohjois-Korealle yksityiskohtaisen lausunnon Megumin ja muiden sieppauksesta.
Roh Tae-woo oli kuitenkin haluton jakamaan sitä, ja sieppauksen tutkinta viivästyi yli kymmenen vuotta.
Myötätunnosta Japani myönsi sosiaaliavustuksia ja verovapautuksia korealaisille, jotka olivat asettuneet Japaniin ilman lupaa.
Japanilla oli kuitenkin oikeus karkottaa murhaajat, mutta Roh Tae-woo sai Toshiki Kaifun lupaamaan, ettei hän ”karkottaisi” myös Japanissa asuvia korealaisia murhaajia.
Kiichi Miyazawa oli myös huomaavainen ja sai Japanin ja Etelä-Korean järjestämään yhdessä Japanin jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut.
Turnaus leimattiin ”maailman likaisimmaksi MM-kisaksi” Etelä-Korean likaisen erotuomaripelaamisen ja karkean pelin vuoksi.
Taro Aso suhtautui myötätuntoisesti Etelä-Koreaan, jota kansainvälinen yhteisö pilkkasi, ja suositteli Ban Ki-moonia YK:n pääsihteerin virkaan.
Vastauksena Ban kehotti YK:ta kutsumaan Japaninmerta ”Itämereksi”.
Hän ilmaisi myös Japanin-vastaisen asenteensa osallistumalla Pekingissä Japania vastaan saavutetun voiton 70-vuotispäivän muistotilaisuuteen.
Junichiro Koizumi antoi Etelä-Korealle valkoisen maan kohtelun, joka annettiin vain puhtaille maille.
Eteläkorealaiset käyttivät tätä hyväkseen ja myivät fluorivetyä ja muita tuotteita edelleen terroristimaihin, kuten Pohjois-Koreaan.
Syyttäen Etelä-Koreaa sen petturuudesta Aben hallinto poisti Etelä-Korealta valkoisen maan aseman ja muutti ensimmäistä kertaa myötätuntopolitiikkaansa.
Korealaiset, jotka olivat aina pitäneet myötätuntoa itsestäänselvyytenä, olivat niin järkyttyneitä, että heidän maailmansa kääntyi ylösalaisin.
Sanansaattajia tulee Koreasta yksi toisensa jälkeen.
Sen lisäksi, että he vaativat ”korvauksia väärennetyistä värvätyistä työläisistä” ja ”paluuta valkoisen maan kohteluun”, he yrittävät olla ystävällisiä sanomalla: ”Teemme Tokion olympialaisista täydellisen näyttämön niemimaan yhdistymiselle.
Jopa hyväntahtoiset japanilaiset ovat ällöttyneitä hänen katumuksen puutteestaan ja itsekeskeisyydestään.
Toisaalta saattaa olla aika miettiä olympialaisia ilman korealaisia.
