Hyvänen aika! 2011/3/12
Rakennus, jossa toimistomme sijaitsee (Osakan kaupungissa), tärisi pitkään, mikä oli hieman hermostuttavaa.
Kun järistys laantui, tarkistin internetistä, että Sanrikun rannikolla oli 7,9 magnitudin maanjäristys!
Kotikaupungissani Kurihara Cityssä Miyagin prefektuurin pohjoisosassa oli seisminen voimakkuudeltaan 7!
Siellä sijaitsee parhaan lukioaikaisen ystäväni perhekoti.
Ovatko he kunnossa?
Minulla ei ole kännykkää, jolla voisi lähettää yhden segmentin lähetyksiä, joten en voinut myöskään katsoa televisiota.
Kun se tärisi, ajattelin itsekseni: ”Tämä on iso järistys. Se on suuren Hanshinin maanjäristyksen mittakaavassa.”
Voi ei!
Kaupunki, jossa synnyin ja kasvoin, on myös intensiteetiltään kuusi ylempänä, eikö niin?
Toivottavasti kaikki on kunnossa; toivottavasti se ei ole liian kauheaa.
Kiirehdin kotiin, mutta nähdäkseni kuvia kaupungista, jossa synnyin ja kasvoin, jonka tsunami nielaisi ja joka katosi kokonaan!
Äiti, oletko kunnossa?
Onnistuitko pakenemaan?
Ole kiltti, onnistuisitko jotenkin pakenemaan.
En halua sinun kuolevan, äiti!
Ole kiltti ja selviydy jotenkin.
Haluan, että rukoilet nyt. 2011/3/12
Hanshinin maanjäristyksen aikana kuolleiden määrä nousi ajan myötä yli 6400:aan.
Toivottavasti tämä ei mene samalla tavalla.
Kun pääsin kotiin, näin kuvia tsunamista, joka vyöryi kohti Kesennumaa, jossa toinen paras ystäväni lukioajoista, herra O, asui, ja kohti Hachinohea Aomorin prefektuurissa.
Kun näin samalla kuvia Natori-joesta, ajattelin: ”Se on kauheaa, mutta ainakin he kestävät jotenkin, luojan kiitos. '
Aluksi kuvat olivat joesta vastapäätä kaupunkia, jossa synnyin ja kasvoin.
Kun valmistuin yläasteelta, uusi silta oli juuri valmistunut, ja tsunami oli nielaissut kaikki talot ja autot siihen asti, että se lyhentäisi merkittävästi Sendaihin pääsyä.
Sillalla oli muutama auto menossa kohti kaupunkiani.
Luulin niiden olevan vaarassa, mutta silmänräpäyksessä tsunami, joka oli jo ylittänyt sillan, pyyhkäisi ne kaikki pois.
Sen jälkeen...
Kun kamera kääntyi lähemmäs, olin sanaton.
Kaupunki, jossa synnyin ja kasvoin, oli täysin tsunamin nielaisema, ja se nielaisi jopa yläasteen ja ala-asteen koulun pohjoisempana.
Rannalta sinne on varmaan yli viisi kilometriä.
Aiemmin lähetyksen mukaan tsunami saavutti Sendain piirikunnan toimiston ensimmäisen kerroksen, joka on 10 kilometrin päässä rannasta.
Voin vain rukoilla, ettei kuolemantapausten määrä kasva geometrisesti kuten Hanshinin maanjäristyksen jälkeen.
Hyvä ystäväni K asuu Tokiossa.
Kotikaupunkini, jossa hyvän ystäväni K:n vanhan koulun purjehdusseura järjesti säännöllisiä harjoitusleirejä (sinäkin osallistuit niihin), tuhoutui hetkessä katastrofissa, jollaista en ollut koskaan nähnyt.
Näin lapsena kivimuistomerkkejä, jotka kertoivat Chilen ja Sanrikun tsunameista.
Olin myös nähnyt tsunamin tulevan juuri merenpinnan yläpuolella satamassa.
Mutta kukaan ei ollut koskaan nähnyt mitään tämänkaltaista kuvamateriaalia.
Se oli kuitenkin kaupunki, jossa synnyin ja kasvoin.
Ehkä Jumala oli vihainen, koska maamme oli yli kahdenkymmenen vuoden ajan tehnyt pelkkiä typeryyksiä.
Voin vain rukoilla, että näkemämme kuvat ovat ihmisistä, jotka olivat syyttömiä mihinkään väärään tekoon, ja että ne on otettu sen jälkeen, kun kaikki olivat evakuoituneet.
Requiem 12. maaliskuuta 2011
Kun olin lapsi, en voinut odottaa kesää.
Ongelmaperheessä kasvaneena lapsena en voinut odottaa kesää ja sen sinistä taivasta.
Joka päivä oli uimapäivä.
Varmaan siksi kävin Havaijilla 47 kertaa.
Hasekon työntekijänä menin kesällä toimistolle uimapuku ja pyyhe mukanani.
Varasin aina aikaa mennä Senba-puistossa sijaitsevaan Osaka-altaaseen, joka on 50 metrin ja 8 kaistan kokoinen ulkouima-allas, jossa on katsomot uintikilpailuja varten.
Sen vieressä oli hyppyallas kilpailujen järjestämistä varten.
Vesi oli tietysti niin syvää, ettei pohjaa voinut koskettaa jaloillaan.
Kotikaupungissani kesäisin uhkarohkeat lapset uivat huoletta kauas kauas, mutta minä tunsin aina selittämätöntä pelkoa tietyssä kohdassa enkä mennyt pidemmälle.
Vaistomaisesti tiesin, etten voinut kuolla ennen kuin olin täyttänyt tehtäväni ja että viisas mies välttelee vaaraa.
Kotikaupunkini meri oli kuuluisa kovista aalloistaan, ja kun olin lapsi, ainakin yksi Sendain asukas kuoli joka vuosi uidessaan siellä.
Näin jopa hukkuneen ruumiin, joka oli paisunut auringonkalan lailla ja jota esiteltiin satamassa sijaitsevan kalamarketin betonilla muutamaa päivää myöhemmin.
Kuten Cocteau tai joku muu kirjoitti eräässä runossaan: ”Kun vesi on lämmintä, tunnet tuttuuden tunteen, mutta kun se on kylmää, tunnet yksinäisyyden tunteen.”
Juuri sellainen tunne minulla oli aina jossain vaiheessa, kun uin merelle karujen aaltojen ohi aivan rannan tuntumassa.
Juuri sellainen tunne minulla oli aina jossain vaiheessa, kun uin merelle rannan edustalla olevien kovien aaltojen ohi.
Korvani ovat kuin simpukankuoret, ja tunne siitä, että kaipaan meren ääntä, on juuri se tunne, jonka saan, kun katson merta.
Se on tunne, jonka saan rannalla.
Kun menen kauas merelle, tunnen tuon voimakkaan tunteen hetken, mutta ajattelen aina sen jälkeen käsittämätöntä pelkoa.
Käännyn aina takaisin siinä vaiheessa.
Se voi johtua siitä, että mittaan vaistomaisesti matkan, jonka voin uida takaisin rannalle, jos esimerkiksi tulen ahtaalle.
Meri paljasti Genesiksen kirjan kaltaisen kohtauksen, jota kukaan ei ollut nähnyt ennen eilistä, ja nielaisi kaupungin, jossa synnyin ja kasvoin, kuin hirviö, jolla on kostea kieli.
Päivä vaihtui, ja ala- ja yläasteet, joissa kävin, olivat turvassa.
NHK kertoi, että 2 000 ihmistä odotti pelastusta vedessä, joka oli tulvittanut koko alueen.
En voinut tehdä mitään, vaikka olisin halunnut lentää pois täältä.
Voin vain nukkua.
Heräsin, kun en ollut nukkunut kolmeen tuntiin.
Kävin kylvyssä.
Ainoa asia, jonka pystyin tekemään, oli kirjoittaa tällainen requiemi.
Kuulin, että itsepuolustusjoukot olivat menossa peruskoululle pelastamaan ihmisiä, puskemaan raunioiden läpi!
Kotikaupunkini 2011/3/12
Monet japanilaiset kuulivat nimen Yuriage ensimmäistä kertaa vasta eilen tai tänään uutisista, mutta se on satamakaupunki.
Se on kalastajakaupunki rannikolla, jossa kirkkaasti virtaava Hirose-joki yhtyy Natori-jokeen.
Jälkimmäinen saa alkunsa Akiun kuuman lähteen yläjuoksulta, joka on toinen kirkas virta, ennen kuin se virtaa Tyyneen valtamereen.
Satamaan johtavasta lahdesta pyydetty verisimpukka oli Japanin arvostetuin sushin raaka-aine.
Esimerkiksi Imperial-hotellin ravintola Nakata oli päättänyt, että verisimpukka oli Yuriagen verisimpukka.
Kujukurin rannalle asti ulottuva, normaalisti kaunis rannikko näytti olevan kuin suoraan Genesiksen kirjasta.
Muiden kaupunkien tapaan se oli lähes täysin tuhoutunut, lukuun ottamatta ala- ja yläasteen kouluja.
Äitini turvallisuus on hyvin epävarmaa, mutta kuulin, että itsepuolustusjoukot pelastivat ala-asteen koululla pelastusta odottaneet ihmiset.
Tätä kirjoittaessani neiti K soitti.
Hän sanoi: ”He näyttivät meille luokassa videon Ise Bayn taifuunista.” Keskeytin hänet ja sanoin: ”Ei se ole asian ydin. Tämä maanjäristys on yksi ihmiskunnan historian suurimmista, eikä sitä voi verrata mihinkään.
Et varmaan ymmärrä tätä, koska luet vain internetiä etkä lue sanomalehtiä, mutta koko maailma on lopettanut normaalit uutiset ja lähettää NHK:n uutisia.
Jopa Al Jazeera tekee samoin.
Myös Uusi-Seelanti tekee niin.
Jotain tällaista... jotakin, joka voi tuhota välittömästi Japanin itäisen puoliskon rannikkoalueet... edes sota ei voi tehdä sitä.
Vapautunut energia oli tuhansia kertoja suurempi kuin Suuren Hanshinin maanjäristyksen, ja se oli katastrofi, jollaista ihmiskunta ei ole koskaan ennen nähnyt.
Mikään muu katastrofi ei ollut verrattavissa tähän.
Siksi ulkoministeri Clinton sanoi, että Yhdysvallat tekisi kaikkensa auttaakseen.
Mutta kun sanoin sen, hän oli sanaton.
Kun yritin saada itsehillintäni takaisin ja kerroin hänelle, että vapautunut energia oli luultavasti tuhansia kertoja suurempi kuin Hiroshimaan ja Nagasakiin pudotettujen atomipommien energia, hän sanoi vain: ”Hmm.” Hän sanoi vain: ”Hmm.”
Toivon, että hallitukset ja ihmiset, jotka ovat nähneet eilisen ja tämänpäiväisen kuvamateriaalin, ymmärtävät, kuinka tyhjää on jäädä kiinni omaan itsekkyyteen ja käyttää aikaa poliittiseen manööveriin. Muuten, aivan kuten Hiroshimassa ja Nagasakissa, kuolemantapausten määrä jatkaa kasvuaan ja maapallon kärsimät haavat kasvavat edelleen.
The Platters - My Prayer- Lyrics
